Valtiotorni: Ainoa Oikea Blogi esittää: Ainoa Oikea Joulukalenteri
 

Valtiotornin Ainoa Oikea Joulukalenteri 2007

Tänään 4.12. on kulunut tasan 30 vuotta siitä, kun Keski-Afrikan keisarikunnan keisari Bokassa I (Jean-Bédel Bokassa) kruunattiin.


Valitettavasti lähes kaikki keisarit ovat maailmastamme poistuneet. Kun muistamme vanhoja hyviä aikoja, niin keisari on aina merkinnyt mahtia ja hyvinvointia. Esimerkiksi Intian keisarinna Viktorian aikana Brittiläinen imperiumi oli maailman mahtavin valtakunta. Viimeinen jäljellä oleva keisarikunta, Japani, on taloudellinen mahti, joka lähes vetää vertoja USA:lle.

EU:ssakin kuninkaallisen virkaa voisi jälleen harkita. Vain Euroopan keisari (vaihtoehtoisesti, jos välttämätön pakko on, Euroopan presidentti) olisi riittävän vahva "vastavoima" USA:n ja Venäjän presidenteille.


Keisariksi tulisi valita joku sellainen EU:n kansalainen, joka on tietysti huippuälykäs, jolla on aateliset sukujuuret, ja joka on perehtynyt EU:n ja maailman politiikkaan syvällisemmin kuin kukaan muu elossa oleva ihminen. Sellainen henkilö voisi löytyä vaikka täältä Suomesta!

Toinen asia, jota voisimme tänään muistella: 4.12., lähes 400 vuotta sitten, Amerikassa pidettiin ensimmäinen ns. kiitospäivä, kun 38 siirtolaista Berkeleyn seurakunnasta Englannista nousi maihin Virginiassa. Olkaamme kiitollisia, että rehelliset valkoihoiset eurooppalaiset ihmiset rakensivat USA:n sellaiseksi mahtimaaksi kuin se nyt on. Toista maailmansotaakaan ei olisi voitettu ilman USA:ta, puhumattakaan nykyisestä sodasta terrorismia vastaan! Kyllä USA:n asemahti on elintärkeä koko maailmalle.

 

4

12345
678910
1112131415
1617181920
2122232425


"Ei mielikuvituxen ja todellisuuen välil oo mitään eroo. Ei ainakaan mielikuvituxes, todellisuudes vain."

 
Voit keskustella Ainoasta Oikeasta Joulukalenterista vieraskirjassa (tai kommata äm-irkkiin).
Siirry Valtiotorniin tai mene kotisivulle ja, etenkin, lue Oikeat Mielipiteet™
Ainoa Oikea Joulukalenteri 2008 on myös luettavissa.

Kaikki joulukalenterin musiikkikappaleet ovat joko kansansävelmiä tai peräisin yli 70 vuotta sitten kuolleilta säveltäjiltä, ja olen soittanut ne itse miditiedostoiksi. Muut mahdolliset äänet ovat peräisin public domain -äänikirjastoista. Osa animoiduista gif-kuvista on saatu osoitteesta foxtrotters.tripod.com. Kuvat ovat public domain -lähteistä, clip artia tai itse piirtämiäni.

(Laskuri käynnistetty 7.11.2006)