Valtiotorni: Ainoa Oikea Blogi esittää: Ainoa Oikea Joulukalenteri
 

Valtiotornin Ainoa Oikea Joulukalenteri 2008

16. joulukuuta vuonna 1997 japanialaisen Pókemon-animesarjan jakso "Electric Soldier Porygon" aiheutti epilepsiakohtauksen sadoille japanialaisille lapsille. 600 vietiin sairaalaan. Mutta on tavallaan onni, että näin kävi, koska se herätti vihdoin suuren yleisön kaikkialla maailmassa havaitsemaan animen vaarat.

Tahdonkin jälleen vakavasti varoittaa vanhempia, etteivät hanki lapsille lahjaksi mitään japanialaista. Seuraukset voivat olla surulliset. Olen moneen kertaan joutunut käännytysmatkoillani eri animetapahtumiin näkemään lapsia ja nuoria, jotka ovat vajonneet täysin japanialaisiin haavemaailmoihin ja laittaneet ylleen hentai-asut.

Näiden lasten koko maailma pyörii vain japanialaisen viihteen ympärillä. He opettelevat puhumaan ja kirjoittamaan japaniaa ja katsovat kaiket päivät ja yöt japanialaisia animeja. Anime on tarkoituksella suunniteltu erityisen addiktoivaksi.

Tämän kulttuurin ikävimpiä sivutuotteita ovat ns. hikikomori-nuoret (suomeksi hikikomero). Nuori tai lapsi eristäytyy anime-maailmaan täydellisesti, eikä tule omasta huoneestaan ulos kuin salaa. Hän nukkuu kaiket päivät ja valvoo kaiket yöt tietokoneen tai animen ääressä. Ilmiötä tavataa nykyään jo Suomessakin!

Seuraavassa luukussa annan parempia lahjavinkkejä - ja niihin ei siis tosiaankaan kuulu japanialainen viihde!

 

16

12345
678910
1112131415
1617181920
2122232425


"Saada jotain mitä haluu on oleellinen osa onnea."

 
Voit keskustella Ainoasta Oikeasta Joulukalenterista vieraskirjassa (tai kommata äm-irkkiin).
Siirry Valtiotorniin tai mene kotisivulle ja, etenkin, lue Oikeat Mielipiteet™
Ainoa Oikea Joulukalenteri 2006 on myös luettavissa.

Kaikki joulukalenterin musiikkikappaleet ovat joko kansansävelmiä tai peräisin yli 70 vuotta sitten kuolleilta säveltäjiltä, ja olen soittanut ne itse miditiedostoiksi. Muut mahdolliset äänet ovat peräisin public domain -äänikirjastoista. Osa animoiduista gif-kuvista on saatu osoitteesta foxtrotters.tripod.com. Kuvat ovat public domain -lähteistä, clip artia tai itse piirtämiäni.

(Laskuri käynnistetty 7.11.2006)