Valtiotorni: Ainoa Oikea Blogi esittää: Ainoa Oikea Joulukalenteri
 

Valtiotornin Ainoa Oikea Joulukalenteri

Tänään palaamme taas tonttukysymykseen, jota käsittelimme jo kalenterin 11. luukussa. Nykyisin, Harri Potterin ja muiden okkultismia runsain mitoin myyvien megabrandien aikana moni ei tule ajatelleeksi, kuinka syvään okkultismi on juurrutettu lastemme aivoihin jo vanhoista ajoista asti. Eräs epäjumalien palvontaan keskittynyt kultti piti valtaa Suomessa lähes 300 vuotta ja takoi kansan päähän väkipakolla paljon okkultismia. Tonttujen palvonta lieneekin suurimmalta osalta siis katolisen kirkon vaikutusta, eikä edes alkuperäistä pakanauskontoa.

Joululaulujen sanoissa on säilynyt yllättävän paljon tonttukulttiin liittyvää okkultismia. Nämä laulut siis olisi mieluiten jätettävä laulamatta.

  • "Hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemun raikkahin aika!" - tässä laulussa puhutaan hypyistä, joka on vanha tanssia tarkoittava sana. Kyseessä on siis rituaalitanssi, asia, joka ei liity mitenkään kristinuskoon.
  • "Joulupukki vanha huokaa: 'Ankara on aika. Keksikää avuksi mulle ihmetaika!" - tämä hieman uudempi laulu sisältää kuitenkin okkultismin taakkaa; vanha šamaani on väistymässä ja toivoo, että nuoret oppilaat jatkavat perinnettä ja kehittävät voimallisia taikoja.
  • "Rotkoonsa tontuilla lähtö jo ois" - harvinaisen rehellinen vanha laulu, jossa suoraan myönnetään, että tontut ovat kotoisin rotkosta, eli Helvetistä.
  • "Pajan tuottehet, somat antimet kukin tonttu tuo hyvän lapsen luo" - okkultismissa kutsutaan henkiä ja eräs kaikkein yleisimmistä rituaaleista tähtää siihen, että henget (paholaiset) paljastaisivat kätkettyjä aarteita. Käsitys lahjoja tuovista tontuista pohjautuu siis okkultismiin.
  • "Oot tervetullut tultuas, kun annat meille lahjojas." - "Oi kuusipuu" -laulu kertoo "uhripuusta", jonka juurella on suoritettu uhreja erilaisten päämäärien saavuttamiseksi. Tällainen "uhripuu" on kelttiläistä alkuperää. Joulukuusi ei siis kuulu kristittyyn jouluun.
  • "Virgo parit filium, quae non novit virum" - Piae Cantiones -sävelmä on 1700-luvulta, mutta siihen on jäänyt heti alkuun neitsyt Marian palvontaa epäjumalattarena.
 
Aikaa seuraavaan
jouluaattoon:
...

14

12345
678910
1112131415
1617181920
2122232425


 
Voit keskustella Ainoasta Oikeasta Joulukalenterista vieraskirjassa (tai kommata äm-irkkiin).
Siirry Valtiotorniin tai mene kotisivulle ja, etenkin, lue Oikeat Mielipiteet™

Kaikki joulukalenterin musiikkikappaleet ovat joko kansansävelmiä tai peräisin yli 70 vuotta sitten kuolleilta säveltäjiltä, ja olen soittanut ne itse miditiedostoiksi. Muut mahdolliset äänet ovat peräisin public domain -äänikirjastoista. Osa animoiduista gif-kuvista on saatu osoitteesta foxtrotters.tripod.com. Kuvat ovat public domain -lähteistä, clip artia tai itse piirtämiäni.

(Laskuri käynnistetty 7.11.2006)