Valtiotorni: Ainoa Oikea Blogi esittää: Ainoa Oikea Joulukalenteri
 

Valtiotornin Ainoa Oikea Joulukalenteri

Ja tänään lapset ovatkin sitten oikein kilttejä, jotta pukki toisi huomenna paljon kalliita lahjoja? Ehkä näin. Mutta se on täysin väärä syy olla kiltti.

Olemme jo käsitelleet japanialaisen anime-sarjakuvan ja Disney-maailmankuvan. Puuttukaamme nyt eräiden muiden joululahjojen arvomaailmaan. Vanhemmat: tänään teillä on vielä aikaa polttaa vääränlaiset joululahjat, mikäli olette erehtyneet sellaisia lapsille hankkimaan. Joululahjat, kuten on todistettu, eivät oikeastaan edes kuulu millään tavalla suomalaiseen jouluun eivätkä kristillisyyteen, eli ei haittaa vaikka kaikki lahjat menisivät saman tien.

Autorata lienee vieläkin poikien suosikkilahja. Se, kuten rallit ja formulat, tarjoaa mallin, jonka mukaan silmitön ylinopeuden kaahaaminen on hienoa ja tyylikästä. Suomessa kuolee liikenneonnettomuuksissa tavallisesti yli 70 ihmistä vuodessa.

Barbie- yms. nuket kertovat tyttölapsille, millainen on ihanteellinen aikuinen nainen: syömishäiriötä sairastava missi, malli tai muuten vaan "julkkis". Lisävahvistuksena lapset joutuvat jatkuvasti seuraamaan eri medioissa näiden Barbie-mallien huume- ja seksisekoiluja ja muita skandaaleja, jotka esitetään ihastellen ja korkeintaan päivitellen, että huh, huh, olipas rankka tempaus.

Digiboksi tuo joulun jälkeen yhä useampaan perheeseen yhä useampia sontaluukku-kanavia, joilta tulee pääasiassa saastaista törkyä. Esimerkiksi Subtv-niminen kanava kuuluu ns. ilmaisiin digitaaliisiin kanaviin. Tältä kanavalta lapset, sikäli kuin ovat kuuluneet niihin "onnellisiin" joilla kanava jo näkyy, ovat saaneet joka yö seurata aitoa juopottelua, kiroilua, seksuaalista hyväksikäyttöä, pettämistä, alastomuutta jne. jota esiintyy eräässä ns. formaattiohjelmassa. Ja tällainen "tarjonta" tulee yhä vain lisääntymään, kun ns. tosi-tv -ohjelmien tekeminen on halpaa eikä sen eteen tarvitse nähdä mitään vaivaa.

Mp3-soittimen osalta en edes ymmärrä, miten sellainen voi ylipäänsä olla laillinen laite! Asiahan on niin, että mp3 tarkoittaa lähes aina joko internetistä laittomasti imuroitua piraattikappaletta tai rikollisesti CD-levyltä hakkeroitua alkuperäiskappaletta. Moni nuori tuskin ajattelee sitä, että kun hän laittaa CD-levyn tietokoneeseen ja siirtää sieltä musiikkikappaleita soittimeen, hän syyllistyy Suomen rikoslain 49 luvun 3 § mukaiseen teknisen suojauksen kiertämiseen. Vanhemmat, ymmärtäkää siis tämä: jos lapsenne siirtää cd-levynsä mp3-soittimeen, hän tekee joka levyn kohdalla rikoksen, josta voi saada vuoden vankeutta!

Tietokone- ja konsolipelit tarjoavat useimmiten raaistavaa väkivaltaa eri muodoissa. Viime aikoina mm. World of Warcraft -niminen peli on vetänyt miljoonia nuoria okkultismin (ja väkivallan) pariin fantasiamaailmaan, jossa jotkut nuoret viettävät kaiken mahdollisen vapaa-aikansa vuosien ajan. Mutta kaikki pelit aiheuttavat syrjäytymistä ja passivoitumista.

Lopuksi voisimme muistuttaa, että lastenhan pitää olla kilttejä ja kuuliaisia - ei pelkästään joulun aikaan, vaan kaiken aikaa! Koska jos ei ole kiltti, vaan tekee syntiä, niin Helvettiinhän sitä joutuu. Seuraavassa kuvassa näkyy monenlaisia rangaistuksia, joita syntisille siellä on luvassa, ainakin Danten mukaan (ja Gustave Dorén kuvittamana).


Kuvassa näemme mm. pirujen miekoillaan silpoman harhaopin levittäjän (esim. katolinen), käärmeiden piinaaman varkaan, ihmislannassa likoavia hännystelijöitä, okkultistin tai väärentäjän mädäntyvine kasvoineen, pari vihaista ikuisessa verisessä kamppailussa, ja jonkin syntisen hirveän vesipöhön tai syyhyn vaivaamana. Mukavaa jouluaaton odotusta!

 
Aikaa seuraavaan
jouluaattoon:
...

23

12345
678910
1112131415
1617181920
2122232425


 
Voit keskustella Ainoasta Oikeasta Joulukalenterista vieraskirjassa (tai kommata äm-irkkiin).
Siirry Valtiotorniin tai mene kotisivulle ja, etenkin, lue Oikeat Mielipiteet™

Kaikki joulukalenterin musiikkikappaleet ovat joko kansansävelmiä tai peräisin yli 70 vuotta sitten kuolleilta säveltäjiltä, ja olen soittanut ne itse miditiedostoiksi. Muut mahdolliset äänet ovat peräisin public domain -äänikirjastoista. Osa animoiduista gif-kuvista on saatu osoitteesta foxtrotters.tripod.com. Kuvat ovat public domain -lähteistä, clip artia tai itse piirtämiäni.

(Laskuri käynnistetty 7.11.2006)