|
Valtiotornin
Ainoa Oikea
Joulukalenteri
Tiedättekö, että on miljoonia lapsia, jotka eivät tätäkään joulua näe.
Sillä heidän vanhempansa, useimmiten äiti yksin, murhaa heidät ennen
kuin he saavat syntyä. No, tarkkaan ottaenhan homman tietysti hoitaa
lääkäri, mutta äiti sen murhan päättää tehdä.
Ennen yhdeksättä raskausviikkoa "biojäte" (sallittakoon
leikkisää hirtehishuumoria hiukan tähän väliin - tämähän on kuitenkin
hauska ja viihdyttävä joulukalenteri, vaikka itse asia onkin vakava)
poistuu vielä kätevästi parin pillerin avulla. 15. viikkoon asti
sikiö imaistaan näppärästi pois eräänlaisella imurilla, ja sitten
sikiöhillo voidaan kaataa kompostiin. Vielä myöhemmässä
vaiheessa joudutaankin jo availemaan kohdunkaulaa ja kaapimaan
sisältö ämpäriin. Ja jos ollaan oikein extreme-urheilijoita, niin
sitäkin myöhemmässä vaiheessa abortissa joudutaan puristamaan
sikiön pää kasaan, niin että silmämunat hauskasti popsahtavat
ulos (), ennen kuin fetus ulostuu.
Kannattaa myös käydä
Mika Ebelingin suositulla aborttisivulla, koska siellä on kauniita kuvia,
joita katsellessa voi ajatella joulukinkkua ja rosollia.
Jos lapset järkyttyvät elämän tosiasioista (oikeastaan tällä kertaa kyseessä
ovat kuoleman tosiasiat - ), niin heitä voi lohduttaa
sillä, että ainakaan tällä hetkellä Suomessa ei jostain ihmeen kumman
omituisesta syystä sallita jälkiaborttia, ja että siksi lapsilla ei ole
ainakaan tänä jouluna juuri pelättävää.
| |
Aikaa seuraavaan jouluaattoon:
...
19
|