|
Valtiotornin
Ainoa Oikea
Joulukalenteri
Ja tänään lapset ovatkin sitten oikein kilttejä, jotta pukki toisi
huomenna paljon kalliita lahjoja? Ehkä näin. Mutta se on täysin väärä
syy olla kiltti.
Olemme jo käsitelleet japanialaisen anime-sarjakuvan ja Disney-maailmankuvan.
Puuttukaamme nyt eräiden muiden joululahjojen arvomaailmaan. Vanhemmat: tänään
teillä on vielä aikaa polttaa vääränlaiset joululahjat, mikäli olette
erehtyneet sellaisia lapsille hankkimaan. Joululahjat, kuten on todistettu,
eivät oikeastaan edes kuulu millään tavalla suomalaiseen jouluun eivätkä
kristillisyyteen, eli ei haittaa vaikka kaikki lahjat menisivät saman tien.
Autorata lienee vieläkin poikien suosikkilahja. Se, kuten rallit
ja formulat, tarjoaa mallin, jonka mukaan silmitön ylinopeuden kaahaaminen
on hienoa ja tyylikästä. Suomessa kuolee liikenneonnettomuuksissa
tavallisesti yli 70 ihmistä vuodessa.
Barbie- yms. nuket kertovat tyttölapsille, millainen on ihanteellinen
aikuinen nainen: syömishäiriötä sairastava missi, malli tai muuten
vaan "julkkis". Lisävahvistuksena lapset joutuvat jatkuvasti seuraamaan
eri medioissa näiden Barbie-mallien huume- ja seksisekoiluja ja
muita skandaaleja, jotka esitetään ihastellen ja korkeintaan päivitellen,
että huh, huh, olipas rankka tempaus.
Digiboksi tuo joulun jälkeen yhä useampaan perheeseen yhä useampia
sontaluukku-kanavia, joilta tulee pääasiassa saastaista törkyä. Esimerkiksi
Subtv-niminen kanava kuuluu ns. ilmaisiin digitaaliisiin kanaviin. Tältä
kanavalta lapset, sikäli kuin ovat kuuluneet niihin "onnellisiin" joilla
kanava jo näkyy, ovat saaneet joka yö seurata aitoa juopottelua, kiroilua,
seksuaalista hyväksikäyttöä, pettämistä, alastomuutta jne. jota esiintyy
eräässä ns. formaattiohjelmassa. Ja tällainen "tarjonta" tulee yhä vain
lisääntymään, kun ns. tosi-tv -ohjelmien tekeminen on halpaa eikä sen
eteen tarvitse nähdä mitään vaivaa.
Mp3-soittimen osalta en edes ymmärrä, miten sellainen voi ylipäänsä
olla laillinen laite!
Asiahan on niin, että mp3 tarkoittaa lähes aina joko internetistä laittomasti
imuroitua piraattikappaletta tai rikollisesti CD-levyltä hakkeroitua
alkuperäiskappaletta. Moni nuori tuskin ajattelee sitä, että kun hän
laittaa CD-levyn tietokoneeseen ja siirtää sieltä musiikkikappaleita
soittimeen, hän syyllistyy Suomen rikoslain 49 luvun 3 § mukaiseen
teknisen suojauksen kiertämiseen. Vanhemmat, ymmärtäkää siis tämä: jos
lapsenne siirtää cd-levynsä mp3-soittimeen, hän tekee joka levyn
kohdalla rikoksen, josta voi saada vuoden vankeutta!
Tietokone- ja konsolipelit tarjoavat useimmiten raaistavaa väkivaltaa
eri muodoissa. Viime aikoina mm.
World of Warcraft -niminen peli on vetänyt
miljoonia nuoria okkultismin (ja väkivallan) pariin fantasiamaailmaan,
jossa jotkut nuoret viettävät kaiken mahdollisen vapaa-aikansa vuosien
ajan. Mutta kaikki pelit aiheuttavat syrjäytymistä ja passivoitumista.
Lopuksi voisimme muistuttaa, että lastenhan pitää olla kilttejä ja
kuuliaisia - ei pelkästään joulun aikaan, vaan kaiken
aikaa! Koska jos ei ole kiltti, vaan tekee syntiä, niin Helvettiinhän
sitä joutuu. Seuraavassa kuvassa näkyy monenlaisia rangaistuksia, joita
syntisille siellä on luvassa, ainakin Danten mukaan (ja Gustave Dorén
kuvittamana).
Kuvassa näemme mm. pirujen miekoillaan silpoman harhaopin levittäjän
(esim. katolinen), käärmeiden piinaaman varkaan, ihmislannassa likoavia
hännystelijöitä, okkultistin tai väärentäjän mädäntyvine kasvoineen,
pari vihaista ikuisessa verisessä kamppailussa, ja jonkin syntisen
hirveän vesipöhön tai syyhyn vaivaamana. Mukavaa jouluaaton odotusta!
| |
Aikaa seuraavaan jouluaattoon:
...
23
|