Valtiotorni: Ainoa Oikea Blogi esittää: Ainoa Oikea Joulukalenteri
 

Valtiotornin Ainoa Oikea Joulukalenteri 2007

Tänään luterilaiset, katolilaiset yms. juhlivat taas jotain adventtisunnuntaitaan. Me oikeat, alkuperäisen alkukirkon jäsenet, tiedämme, että adventtihömpötys alkoi vasta 400-luvulla. Sillä ei siis ole mitään tekemistä oikean kristinuskon kanssa. Adventtia ei edes mainita Raamatussa! Hyvin monet ns. kristilliset juhlapäivät ovat katolisen kirkon tarkoitushakuisesti keksimiä juttuja.

16.12. vuonna 1773 olivat Bostonin satamassa ns. Bostonin teekutsut, jossa kapinalliset heittivät teekuljetukset mereen. Tee on vain yksi asia, joka meille on tuotu Kaukoidästä. Sieltä tulvii nykyään paljon muutakin kuin teetä. Erityisesti nuoret ovat täysin hurahtaneet kaikkeen japanialaiseen, kuten vaaralliseen J-Rock-musiikkiin.

Joulua odotellessa pitäisi siis tarkasti karsia kaikki katoliset ja muut hömpötykset pois ja pitäytyä tiukasti vain alkuperäisen alkukirkon asioissa. Niiden, jotka eivät ole totisia kristittyjä, ei pitäisi oikeastaan juhlia joulua ollenkaan. Eihän heillä ole siihen mitään syytäkään. Ateistit, ei-kristityt ja harhaoppiset: älkää siis turhaan edes hankkiko joulukuusta ja joululahjoja. Jättäkää kinkkukin syömättä. Ihan samahan se teille on, vaikka korvaatte koko touhun esimerkiksi japanialaisella teeseremonialla.

 

16

12345
678910
1112131415
1617181920
2122232425


"Emmä tiiä... ihan sama... väliix... mmm... vatevah!"

 
Voit keskustella Ainoasta Oikeasta Joulukalenterista vieraskirjassa (tai kommata äm-irkkiin).
Siirry Valtiotorniin tai mene kotisivulle ja, etenkin, lue Oikeat Mielipiteet™
Ainoa Oikea Joulukalenteri 2008 on myös luettavissa.

Kaikki joulukalenterin musiikkikappaleet ovat joko kansansävelmiä tai peräisin yli 70 vuotta sitten kuolleilta säveltäjiltä, ja olen soittanut ne itse miditiedostoiksi. Muut mahdolliset äänet ovat peräisin public domain -äänikirjastoista. Osa animoiduista gif-kuvista on saatu osoitteesta foxtrotters.tripod.com. Kuvat ovat public domain -lähteistä, clip artia tai itse piirtämiäni.

(Laskuri käynnistetty 7.11.2006)