|
Valtiotornin Ainoa Oikea Joulukalenteri 2007
7.12.1941 japanialaiset hyökkäsivät Pearl Harbourin laivastotukikohtaan
ja vetivät USA:n mukaan Toiseen maailmansotaan.
Aina, kun USA:ta ja sen kansalaisia vastaan on hyökätty, seurauksena on
ollut hyökkääjän tappio ja tuho tai vähintäänkin ehdoton antautuminen.
Näin kävi 1. maailmansodassa, 2. maailmansodassa, ja 9/11 terroristi-iskun
jälkeen. Kerta toisensa jälkeen. Luulisi, että sodanlietsojat ja
terroristit jo vähitellen oppisivat, ettei maailman mahtavinta valtiota
vastaan kannata hyökätä.
Eurooppa onkin jo sitten ihan toinen juttu. Tännehän saa kuka tahansa
pommifanaatikko iskeä miten päin vain, ja päättäjät vaan hymistelevät,
että kyllä terroristeja pitää kovasti ymmärtää ja sopeutua
monikulttuurisuuteen, johon pommi-iskut, naisten silpomiset ja
"kunnia"murhat, kristittyjen vainoaminen jne. liittyy kiinteänä osana.
Joulun viettohan täällä Suomessakin lienee jo kohta kokonaan kielletty.
Esimerkiksi joulukuusi, kinkku ja joululaulut loukkaavat muslimeja, joten
niitä ei saa kouluissa näkyä. Tässä maassa ei olla maan tavalla, vaan
aina jonkin ääri-islamilaisen tavalla. Onhan suomalaisen naisenkin
mielestä ulkomaalainen mies aina kaikin tavoin parempi kuin suomalainen,
eli tämä on vain luonnollista kehitystä.
| |
7
"Kuningatarta sattuu tosi paljon ko se saa lapsii, ko kruunu on niiin terävä."
|